Saavuttiin Amsterdamin ja Panaman kautta ilman kommahdyksia Managuan kentalle torstaina 25.3. Meilla oli siis edelleen torstaipaiva menossa aikaeron (-9 tuntia) takia. Kysymykseen "mika paiva tanaan on" vastaus oli aika pitkaan torstai! Napattiin siina sitte laukut ja suunnattiin ulos hammastyttavan kuumaan Nicaraguan iltaan. Petri Jaakkolaa ootellessa ja hien valuessa pitkin selkaa, oltiin suhteellisen tyytyvaisia siihen, etta tajuttiin riisua villatakit Amsterdamissa ja vahentaa vaatettaa myos koneessa. Petri tulikin paikalle sovittuna aikana, meidan onneksemme. Kannythan lopettivat toimintansa Panaman kentalla. Siina sita sit ois ihmetelty. Vai oisko?! ;)
Ensituntuma Nicaraguan liikennekulttuurista kavi varsin selvaksi matkalla kohti Altamiraa ja meidan tulevaa Nica-kotia. Heti kattelyssa paatettiin kylla unohtaa suunnitellut pyoraretket ainakin Managuassa. Jos ei ihan varmoja oltais oltu, etta istutaan ihan tavallisessa perheautossa, olis voinu luulla, etta ollaan osallistuttu formulakisoihin, jossa kaikenmaailman Raikkoset ja Raikkosen kaverit kisailevat vauhdin lisaksi myos siita kuka toottailee eniten! Ja ne tootit!! Ei mitaan peruskamaa todellakaan. Harjaantunut toottailija osaa jopa "viheltaa" esimerkiksi kun kaunis nainen (tai kaksi) kavelee hikisena ja nilkat turvoksissa pitkin Managuan polyisia katuja. Fitfiuu! :)
Nica-kodissa meita oli vastassa meidan emanta Jaqcueline, hanen ystavansa Luis ja Jaqcuelinen 15-vuotias tytar Amalia seka ainut meidan nakema torakka, johon ei ehitty tutustua paremmin. Ilmeisesti tama ei kuulunut lahimpaan tuttavapiiriin, koska lahestymisyritys paattyi Jaqcuelinen napakkaan polkaisuun, jota seurasi veikea aani.
Kodin esittelykierroksen jalkeen kaytiin lapi talon saannot, joihin mainittiin mm. etta gentlemannien tuonti taloon ei ole sallittua. Tamahan meita tateja suuresti huvitti ja todettiin, etta lapset ja ihan omat gentlemannit on Suomessa. :) Taman gentlemanni hassuttelun jalkeen jutustelu jatkui varsin rentona.
Jutusteltiin asioista, joita isantavaki meilta toivoo. Pyykkia pestaan kerran viikossa, mika riittaa meille ihan hyvin (nyrkkipyykkiahan voi pesta millon haluaa). Omat huoneet luututaan myos kerran viikossa, mika ei riita! Poly kantautuu ikkunoista ja ovista ja ihmisten mukana ulkoa ihan uskomatonta tahtia. Luutuaminen ei muuten ole mitaan lasten leikkia! Kuvitelkaapa luutuavanne saunassa.... Suhteellisen hikista puuhaa. Huomattiin tama luutuamalla noin niinku alkajaisiksi koko talo isantavaen ollessa paasiaislomalla. Talossa on eteisaula, olkkari, ruokailutila, keittio, "tv-huone" ja aivan ihana iso terassi seka pyykinpesutila ulkona. (pyykkikonekin on)
Meilla siis omat huoneet jossa suihku ja vessa seka lattiarupelit ilmastointina. Onneks edes ne on! Lampotila on meinaa tasasesti yli 40 paivalla ja yollakaan tuskin alle 30. Sirpa ei hikoile edes saunassa nain paljon! Ja puuteri on todettu aivan turhaksi hompotykseksi. Ja yksi joutava vekotin on myos fooni. Taalla foonaus tapahtuu paata heilutellen ja hiuksia haroen. Kakkoselle foonin voi laittaa heiluttamalla paata nopeammin. On myos kokeiltu turbovaihdetta. Sehan tapahtuu tietenkin mossaamalla! :) Toki tama kyseinen vekotin loytyy matkavarusteista ja ehkapa sita joskus voi tarvita jos vaikka paatetaan lahtea illalla salsaamaan ja halutaan oikein tallata ittemme. Siina nyt vaan on se ongelma, etta taytys olla tosi sapakkana foonia ja harjaa heiluttelemassa jos meinaa kereta jotain eri kampausta saaha aikaseksi ennen kun hiukset on jo kuivat tassa kuumuudessa. Toinen ongelma se, etta tatit heraa taalla 6.00 ja Krisse haukottelee klo.19.00 ja Sirpa tuntia myohemmin. Nukkumatti kutsuu viimeistaan kymmenelta. Laheppa siina sitte yhtikas mihinkaan keikuttelemaan. Ollaan harkittu auttaisko paivaunet asiaan, jotta ilta jatkuis pitempaan, esimerkiksi jossain Zona-hippiksella.
Yhteydenpito Suomeen kannykoiden valityksella on osoittautunut haasteelliseksi. Petrin mainitessa asiasta tulomatkalla ei aavistettu minkalainen rumba kehkeytyykaan. Kuten mainittiin, Suomen liittymat lopettivat toimintansa Panamassa ja sitten selvisi, etta pitaa olla 3G puhelimet. Noh, mehan tietysti oletetaan, etta meilla on sellaset ja marssitaan kannykauppaan ostamaan paikallista prepaid-liittymaa. Krissen puhelin osoittautuukin toimivaksi, toisin kun Sirpan, joka tietenkin ostaa uuden puhelimen siina toivossa, etta yhteydet toimii. Toisin kavi! Puhelin lahettaa viesteja, siihen voi soittaa ja silla voi jopa ite soittaa, mutta viesteja ei voi vastaanottaa! Aika ykspuoleista viestittelya. Hata keinot keksii! Niinpa Sirpa lahettelee viesteja omalla kannylla ja Krissen kanny toimii vastaanottimena. Napparaa! Tosin viestien lahettaja ehka miettii viestien sisaltoa tarkemmin.... ;)
Kolmen paivan paasta Krissen kanny ei enaa laheta viesteja (onneksi nain pain). Joten nyt toistaiseksi Sirpan kanny on lahetin ja Krissen vastaanotin. Mietittiin josko kannyt koyttais kiinni toisiinsa, niin olis yksi toimiva vekslattava uusi Nokian malli. Mutta, koska ei voi tietaa onko tama vekslattava malli juuri se pysyva malli, kannyt on irrallaan toisistaan (mutta ei kovin kaukana toisistaan) uutta kannyvariaatiota ootellessa.... Nailla mennaan!
Tyosta barrioilla (kortteleissa) seuraavassa jaksossa.......
Hasta luego!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti